Ravistelen hieman blogiani ja muuntelen sitä vähän. Tulin jonkinlaiseen risteykseen eilen, pysähdyin nimittäin miettimään, että haluanko pitää tätä enää vai en. Tutkin merkintöjäni ja mikä niitä yhdistää.
Yritin sovitella sisältöä siistimmin lokeroihin ja miettiä, mitä tiiviimmin rajattuja aiheita haluan jakaa jatkossa, ja miten kategorioida ne. Jokin punainen lanka tähän pitäisi löytyä. Jokin linja vetää nyt tässä.

Elämä on kuitenkin niin rönsyilevää, ja aarteita voi löytyä milloin mistäkin. Keskustelun palasesta, muistoihin palaneesta hetkestä, kirpputorilta, onnistuneesta tuotoksesta, puujalkavitsistä, onnenpotkusta. Kategorioita ei syntynyt. Ja tiedätkö, Se itseasiassa tuntuikin helpottavalta! Minussa tahtoo aina syntyä pieni vastareaktio, kun pitää tunkea asioita lokeroihin.

Taidan olla ennen kaikkea haaveilija. Ensimmäisen luokan todistuksessani lukee opettajan huomautus:

Laura on hyvin tunnollinen koulutytöntyllerö. Joskus hän kulkee "pitkin haaveiden siltaa", ja silloin saattaa jokin tehtävä unohtua, mutta sekin hoidetaan heti kuntoon. 

Sama asia on ehkä saatettu myös nostaa esille 2.- sekä 3. luokan todistuksissa. :D Ja niinhän se on. Minä olen kova haaveilemaan. Ja aina ollut. Olen lapsesta pitäen ajatellut, että se on huono asia. Aikuisena siitä on tullut painolasti, sillä tuntuu, että perheen äitinä pitää ennen kaikkea olla jalat maassa. Mutta nyt olen alkanut näkemään asian toisin. Kyllä, on totta, että haaveellisuuden mukana tulee monia epäsovinnaisia piirteitä, kuten hajamielisyys, mutta sen mukana tulee myös hyviä. Hyvä mielikuvitus, taiteellisuus ja haaveellisuus taitavat kuulua samaan pakettiin. Loppujen lopuksi, minä en olisi minä, ellei minulla olisi paljon unelmia ja mielikuvitusta ja ajatukseni eivät hairahtuisi sinne haaveiden sillalle. Aion suhtautua tästä lähtien lempeämmin tähän minun persoonassani hallitsevaan piirteeseen.

Aloitan sen tästä blogista jonka parissa pähkäillessäni tämä positiivinen ajatusprosessi alkoi. Aiheet saavat rönsyillä. Tämä blogi ja sen sisältö taitaa ennen kaikkea olla tämän minun haaveilevan pään leikkikenttä. Annan sen olla. En yritä taivuttaa sitä käytännöllisempään muotoon. Tämä ajatus tuntuu heti paljon kevyemmältä. :) Mutta kirjoittelen tästä lähtien vain suomeksi. Ja piirrän. Olisi myös mukava maalata oikein valtavan kokoinen taulu. Ja nähdä linnunrata. Ja käydä etelä-Amerikassa sadonkorjuun aikaan. ;)

It would be lovely to lay down on the sofa and let go of dreams for a while. Listen at the sounds of the street and singing birds. Voices of women, men and children coming closer and fading away, sliding to the quiet room from a window. Just be there, forget for a while that I am. Lay there in a quiet comfort.

We had a creative writing session right at the end of my work day. The aim was to write everything down what comes to mind for ten minutes. Those were some of the thoughts that I was having at that time. :)