Teemme kodassa ruokaa, avoimesta ovesta kantautuu ihmisten puheen sorinaa sisälle pimeään tupaan. Paitsi ettei ääni olekaan ihmisten, vaan se kuuluu vähän matkan päässä solisevalle purolle. Muita ääniä metsässä ei ole. Hento tuuli vain välillä havisuttelee puiden lehtiä.
Kävimme viikonloppuna pienellä vaelluksella Syötteellä. Kesti aikansa tottua siihen, ettei lähimailla ollut ketään muita kuin me kaksi. Mutta kun puron solina alkoi kuulostamaan jälleen omalta itseltään ja takaraivossa raksuttava ihmistarkkailija väistyi taka-alalle, niin se toi tullessaan jotain, mitä harvoin pääsee koskettamaan arjen keskellä ja ihmisten keskuudessa. Sitä tuntee oman kehonsa rajat tarkemmin ja hiljaisuudesta nousee esiin mieltä askarruttavia kysymyksiä, joille ei ole aikaisemmin ehtinyt tai halunnut suoda aikaa.
Jätin aamulla Juhanin nukkumaan ja lähdin etsimään poroja. Ainoat matkaseuralaisemme, eli siis itikatkin, olivat vielä nukkumassa. Porojakaan ei valitettavasti löytynyt lähistöltä!
Onneksi oli saniaisia...
... ja uuteen päivään heräilevä aurinko!
Mihinkäs seuraavaksi mennään? :)
Viime viikolla inspiraatio kankaan painamiseen tuli takaisin ja kaivertelin vanhasta kuvituskuosistani kukkia, joita painoin laatikossa lojuneeseen pellavakankaan palaan. Laskin, että kyseiseen kankaaseen mahtui yhteensä 132 kukkaa, joten voitte varmastikin arvata, että aikaa kului jonkin verran tekemiseen!
Olen jo aiemminkin hehkuttanut kuinka pidän tästä tekniikasta, vaikka toiselle se saattaa näyttäytyä vaivalloisena ja epäkäytännöllisenä. Sen äärelle pitää rauhoittua ja ajatuksen saavat vaeltaa. Yksilöllisyys jokaiselle kukkaselle syntyy kankaan pinnan vaihtelevuudesta, siitä miten väri on levitetty leimasimeen ja miten käsi painaa leimasimen kankaalle. Mielestäni siinä on jotain todella kaunista. Kauneus piilee pienissä eriäväisyyksissä, niissä on persoonallisuutta. :)
All art is at once surface and symbol.
Those who go beneath the surface do so at their peril.
Those who read the symbol do so at their peril.
It is the spectator, and not life, that art really mirrors.
Dorian Greyn Muotokuvassa Basil, taiteilija joka maalasi Dorian Greyn muotokuvan, kieltäytyy asettamasta näytille kyseistä työtään ja selittää asian näin:
"I know you will laugh at me," he replied,"but I really can't exhibit it. I have put too much of myself into it." ja jatkaa myöhemmin: "Every portrait that is painted with feeling is a portrait of the artist, not of the sitter. The sitter is merely an accident, the occasion. It is not he who is revealed by the painter; it is rather the painter who, on the coloured canvas, reveals himself."
Olen piirtänyt yllä olevan kuvan jo vuosia sitten. Sitä ei ole nähnyt kuin pari ihmistä. Otin sen pari päivää sitten esiin ja katselin sitä pitkästä aikaa. Tähän olen piirtänyt jotain itsestäni ja ehkä siitä syystä olen kokenut mukavammaksi säilyttää sitä pois katseilta. Onhan se aika merkillinen. Ja siinä on virheitäkin. Se on silti oma henkilökohtainen lemppari tähän astisista töistäni.
Olen aivan piintynyt "tämä ei ole vielä tarpeeksi hyvä"-ajattelija ja nyt juuri siitä syystä laitan kuvani näytille tähän. Laitan vähän kapuloita rattaisiin tuolle jarruttavalle sisäiselle äänelle ja ei-kehtaajalle. :) \,,/
